lauantai 29. lokakuuta 2016

Aika lentää kun on hausk--- töissä.

Mulle on vähitellen herännyt polttava tarve päästä eroon veloistani, ja muistin puolivahingossa että mähän kirjoittelin joskus tällaista aiheeseen liittyvää blogia! Luin läpi nämä pari kourallista päivityksiä jotka tänne on valmistumiseni jälkeen kertynyt ja totesin, että ihan hirveän pitkälle ei olla päästy vajaassa kolmessa vuodessa, jotka viimeisestä päivityksestä on kuluneet.

Kirjoitin viimeksi, että pääsin puoleksi vuodeksi töihin. Olen edelleen töissä samassa paikassa - ensin sain toisen, lyhyemmän määräaikaisen, sitten olin neljä kuukautta puolipäiväisenä tuntutyöntekijänä, ja sen jälkeen sain vakkarisopimuksen. Olin tosi tyytyväinen työhön kaksi ensimmäistä vuotta, mutta nyt tämä kolmas on tuonut mukanaan paljon muutoksia, joita on tulossa vastaan entistä enemmän, eikä mikään niistä ole ollut positiivinen. Työn luonne muuttuu, kollegat alkavat olla todella stressaantuneita (samoin kuin minä) eikä töissä ole enää yhtään niin mukavaa.

Vielä ei olla siinä pisteessä, että heräilisin yöllä tai ahdistuisin töistä, eli siinä mielessä tilanne on edelleen parempi kuin 75%:ssa aiemmista töistäni, mutta tämä alamäki on ollut niin rivakkaa, että oma velkaisuus ja mahdollinen tuleva työttömyys ovat taas nousseet ajatuksiin. Jännästi ajatukset velkojen maksamisen kriittisyydestä sitten katosivatkin töiden alkamisen jälkeen. Olen aina ollut hyvä käyttämään kaiken sen rahan, jonka kuukaudessa käteeni saan.

Mietin noita aikaisempia merkintöjäni lukiessani, että on vaikeaa ymmärtää miten olenkin joskus pystynyt elämään niin paljon pienemmillä kustannuksilla. Toki tätä nykyä asun yksin yksiössä, joka on vuokrattu yksityiseltä puolelta, eli asumiskustannukset ovat kirjaimellisesti tuplautuneet siihen verrattuna mitä ne olivat neljä vuotta sitten kun tämän blogin perustin ja asuin vielä avoliitossa. Velan määräkin on tainnut pysyä vakiona, koska jännästi sitä on paremmasta tulotasosta huolimatta tullut lisää. En ole vieläkään mikään kroisos tuloiltani, mutta huomattavasti parempituloinen kuin työmarkkinatuella.

Tällä hetkellä nettopalkka jakautuu budjetin toteutuessa seuraavasti:

Asuminen: 31,2%
Muut kiinteät: 8,6%
Velkalyhennykset: 37,3%
Säästötili: 4,9%
Ruoka ja muut (280e) + bussilippuihin, lahjoihin etc. varatut rahat: 17,9%

Velkasaldo on tällä ajanhetkellä n. -16120e ja virallinen tavoitteeni on se, että viimeinen lyhennyserä tulisi suoritetuksi elokuussa 2018 eli alle kahdessa vuodessa. En tiedä onnistunko, mutta tämä on tavoite jonka itselleni asetan. Potentiaalisesti tahti saattaa muuttua, mikäli a) muutan, b) jään työttömäksi, c) vaihdan työpaikkaa, d) keksin tavan tienata ylimääräistä rahaa. Tämä on kuitenkin arvio tämänhetkisillä tuloillani ja menoillani, ja tämän avulla pystyn toivon mukaan sinnittelemään töissä vaikka meno muuttuisi vaikka kuinka kurjaksi.

Sellaisen ultimaattumin olen itselleni asettanut, että mikäli en saa muualta töitä, en itse saa irtisanoutua ennen kuin velkasaldo on nollassa. Jos tulee YT:t ja tulen irtisanotuksi, sille en voi mitään, mutta itseaiheutettu työttömyys ei saa tulla kyseeseen ennen kuin olen velaton. Siihen asti otan vaikka turpaan työkseni, kunhan vaan kuukausittain saan vähennettyä punaista mittarissa.

torstai 20. helmikuuta 2014

Oho, töitä tiedossa!

Edellisessä postauksessani mainitsin haussa olevien paikkojen vähyydestä ja tulevaisuudennäkymien kurjuudesta. Tuolloin tammikuun puolessa välissä laitoin hakemuksia viiteen paikkaan, suunnitelmana lähettää joka päivä muutama hakemus. Noista viidestä hakemuksesta yksi oli avoin, yksi sellainen johon en kuvitellut olevan mitään saumaa, yksi sellainen, johon olisin ollut "ylipätevä" ja kaksi sellaista mihin olisi voinut olla realistiset mahdollisuudet. Yllättäen sain haastattelukutsun jopa kolmeen noista paikoista, niihin kahteen potentiaaliseen ja sitten siihen, johon en kuvitellut olevan mitään saumaa.

Koko tammikuun lopun ja helmikuun alun juoksin haastatteluissa ja jatkohaastatteluissa. Lopulta tuon mahdottoman paikan haastiksen jälkeen sain puhelun, että paikka on mun jos vaan sen haluan. Eilen kävin allekirjoittamassa sopimuksen. Kyseessä on puolen vuoden määräaikainen vuorotteluvapaan sijaisuus ja homma on tosiaan mulle todella haastavaa ja joudun opettelemaan todella paljon uutta asiaa. Täysin oman mukavuusalueeni ulkopuolella siis, mutta toisaalta myös sellainen paikka joka tulee opettamaan mulle paljon uutta. Syksyllä on mahdollista saada jatkoa jos talossa avautuu jotain sopivaa, mutta pelkästään puoli vuotta on mulle kuitenkin ihan pitkä työsuhde.

Suunnitelmissa on saada tämän puolen vuoden aikana maksettua pois kaikki osamaksut, tili-laskut ja luottokorttilaskut. Kesällä alkaa tosiaan opintolainan lyhennykset, ja siihen mennessä kaikki muut velat olisi hyvä saada nollaan. Puoli vuotta on onneksi nykyisen lainsäädännön mukaan juuri siinä rajalla, että työttömyyskassan työehtokin täyttyy, ja vaikken siis saisikaan jatkosopparia syksyllä saisin kuitenkin jo ansiosidonnaista.

Elämme siis jännittäviä aikoja ja tällä hetkellä tulevaisuuskin alkaa näyttää jo melko valoisalta!

tiistai 14. tammikuuta 2014

Puolivuotiskatsaus

Ai niin, mullahan oli tämä blogikin.

Viimeksi kun kirjoitin, olin vielä "kesätöissä". Työt loppuivat elokuussa ja sen jälkeen olen istunut tasaperseelläni kotona elämääni surkuttelemassa. Joulukuussa kävin työhaastattelussa, mutta sieltäkin tuli sitten lopulta vain säälivä sähköpostiviesti, että tällä kertaa joku muu sai duunin.

Eilen selailin työpaikkailmoituksia ensimmäistä kertaa tälle vuotta ja kävin läpi jonkin sortin minikriisin. Paikkoja oli kokonaisuudessaan haussa todella vähän eikä oikeastaan juuri mikään ollut sitä mitä haluaisin tehdä. Vieläkään kun nuo siivoojan tai puhelinmyyjän hommat eivät houkuttelisi. Paniikissa selailin jo kaikenmaailman työvoimakoulutusinfoja läpi, mutta töitähän mä haluan, en lisää koulun penkillä istumista?

Päätin antaa lisäaikaa itselleni helmikuun loppuun. Maaliskuun alussa pitää uusia työnhaku työkkäriin, ja jos silloin ei mitään ole kiikarissa pyydän jonkin sortin tapaamisajan että pääsen puhumaan mahdollisuuksistani sinne. Eihän tästä muuten mitään tule, en suostu vain istumaan kotona tekemättä mitään samalla kun tämä järjetön kuilu CV:ssäni vain levenee ja levenee.

Oman lisämausteensa tuo tilanteeseen kesäkuussa alkavat opintolainan lyhennykset. Jos nyt mennään jo kädestä suuhun niin mitenkäs sitten silloin? Kesällä loppuu toki (onneksi) eräästä osamaksusopimuksesta määräaikaisuus ja pakolliset kulut laskevat muutamalla kympillä silloin (ostin puolitoista vuotta sitten läppärin operaattoriltani "kytkyllä") mutta ainahan sitä kaikenlaista uutta tulee vastaan.

Puhumattakaan siitä, että haluaisin tuosta opintolainasta eroon mahdollisimman pian sen sijaan, että lyhentäisin joka kuukausi vain sen minimierän.

Mutta raha on vain yksi vaikutin sille, että haluan työllistyä. Musta tuntuu, että mitä pidempään olen toimettomana, sitä pahemmin psyyke rapistuu. Itsetunto on nollassa, mikään ei kiinnosta, tuntuu ettei mistään saa elämässä nautintoa. Olen varmaan todella kuluttavaa seuraa myös avopuoliskolle.

Tänään agendassa lähettää työhakemuksia edes jonnekin. Vaikka sitten vastauksina sellaisiin ilmoituksiin joiden vaatimuksia en ihan sata prosenttisesti täytä. Saattaahan niissäkin firmoissa avautua jotain muuta johon niitä hakemuksia voidaan käyttää. Kai. Pakko on lähetellä myös avoimia hakemuksia, koska niitä avoimia paikkoja on tosiaan vain niin vähän.

Jos sitä sitten loput turhautumisensa purkaisi vaikka keittiön suursiivoukseen ja pakkasessa juoksenteluun.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Elämäntapastressaajan ensimmäiset työviikot

Huomenna alkaisi nyt sitten töissä viikko numero kolme (yhdestätoistä). Olot on olleet lievästi ristiriitaiset.

Kyseinen työ on siis keskisuuren yrityksen yritysaspan pyörittämistä alimiehityksellä, joka tulee lomia lähetessä ainoastaan pahenemaan. Toisin sanoen kaikilla on koko ajan kiire ja stressi.

Tämä luonnollisesti johtaa siihen, että perehdytys on ollut ihan kuralla, mikä on aiheuttanut mulle niin fyysistä kuin henkistäkin pahoinvointia. Olen luonteeltani todella pedantti ja asioita joita elämässäni eniten inhoan, on se etten osaa jotain sellaista mikä mun periaatteessa pitäisi osata. Osaan pyytää apua, mutta jos sitä ei pyydettäessä anneta, menen lukkoon ja kynnys pyytää sitä uudelleen kasvaa eksponentiaalisesti. Tässä tapauksessa tilanne on välillä tosiaan se, että olen pari kertaa apua pyytäessäni saanut vain ympäripyöreitä vastauksia (katsotaan sitä sitten myöhemmin) tai parhaimmillaan en vastausta ollenkaan. Ja koska olen stressaaja luonteeltani, en todellakaan pysty jättämään näitä työahdistusasioita sinne työpaikalle.

Myönnettäköön, että tilannetta on pahentanut se, että olen nyt pitkästä aikaa erossa poikaystävästä aina pari viikkoa kerrallaan, ja siihen sopeutuminen on sinällään jo ihan riittävän vaikeaa. Olen siis työahdistuksen lisäksi ollut myös yksinäinen ja epävarma, mikä ei sinänsä auta tilanteessa yhtään.

Tavallaan kyllä tiedän sen, että useissa töissä tilanne on vähän sama - uusi työntekijä joutuu ikäänkuin itse vastuuseen omasta perehdytyksestään. Saattaisin jopa pitää tilanteesta jos tässä yrityksessä olisi edes jotain ohjeita asioiden hoitamiseen, mutta kun kaikki ohjeet pitäisi itse kirjoittaa muiden ohjeita kuuntelemalla. On hyvin vaikeaa tehdä yksinkertaisiakaan muutoksia asiakkaan tuotteisiin ja tilauksiin, jos mistään ei löydä tietoa siitä kuinka asia hoidetaan. Varmasti ajan myötä tilanne helpottuu kun joka päivä kuitenkin oppii jotain uutta, mutta pelkään pahoin että tällainen kahden ja puolen kuukauden määräaikainen ei siihen riitä.

Nämä kaksi ensimmäistä viikkoa ovat myös lietsoneet mussa hirveää paniikkia tulevaisuuden suhteen. Tuleeko kaikissa tulevissa työpaikoissa olemaan samanlaista? Eikö missään hommia näytetä alussa kunnolla, meneekö jokaisessa hommassa monta viikkoa tai kuukautta siihen, että joudun metsästämään oikeat toimintatavat kiven alta ilman että kukaan edes kertoo mitä kaikkea pitäisi ylipäätään saada tehdyksi? Oonko mä vaan jotenkin viallinen kun en osaa ottaa tätä itsestään selvyytenä?

Ensimmäisen viikon ajan heräilin joka aamu neljältä saamatta enää unta enkä pystynyt syömään koska koko ajan oksetti ja sydän hakkasi, mahakin oli sekaisin. Itkeskelin illalla tilannetta ja tulevaisuutta. Nyt olen vähän rauhoittunut, saan nukuttua jo yli kuuteen ja syömättömyys on kääntynyt siihen, että tilkitsen ahdistustani syömällä ihan liikaa makeaa.

Tällä hetkellä helpottaa ajatus siitä, että tämä loppuu kuitenkin jo yhdeksän viikon kuluttua. Mutta veikkaanpa, että työsuhteen lopussa ahdistuksen osan saa taas se, että ei olekaan enää töitä ja elämä on taas yhtä virastotahojen kanssa painimista. Että en ikinä saa oikeita töitä mistään. Etten opi etten osaa etten sovi.

No mutta, tässä tällainen todella positiivinen väliraportti väliaikaisesti työllistyneen työttömän elämästä. Kerron sitten kun töihin meno ei enää aiheuta paniikkikohtauksia.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Varovasti puhaltavat uudet tuulet

En ole pitkään aikaan kirjoittanut ihan siitä syystä, että kaikki on rullannut aika pitkälti samaa ympyrää. Ei ole ollut töitä eikä oikein mitään muutakaan. Nyt on kuitenkin tapahtunut sellainen pieni muutos, että melko todennäköisesti saan töitä kesäksi ainakin parille kuukaudelle. Juuri sopivasti sotkemaan siis talousasiat syksylle!

Tärkeintä nyt on kuitenkin se, että saan jotain tekemistä ja vielä tärkeämpänä seikkana se, että saan katkaistua tämän työttömyysputken. Vaikka sitten vain pariksi kuukaudeksi. Työ on siis lähisukulaisen työpaikalla asiakaspalveluhommaa puhelimitse melko pienellä palkalla, mutta kuten olen monesti sanonut, puhelinmyynti pois lukien olen valmis tekemään mitä vain työtä mihin mulle mahdollisuus annettaan.

Tämä työ on monen sadan kilometrin päässä, joten työllistyessäni joutuisin työn kestoksi muuttamaan vanhemmilleni, mikä ei suoraan sanottuna houkuta ihan hirveästi, mutta on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin palkasta saadun hyödyn negatoiminen laittamalla se toisen kämpän vuokraan. Poikaystävän kanssa asutaan kesä-heinäkuu joka tapauksessa eri paikkakunnilla, eli se ei nyt tässä tapauksessa mitään lisästressiä aiheuta.

Huhtikuun aikana mietin talouttani todella vähän. Pikemminkin tuhlasin surutta kuin säästin. En sen kummemmin miettinyt kuinka paljon rahaa meni, mutta laitoin kaikki kauppakuitit kirjekuoreen kuun lopussa tarkasteltavaksi. Ja voi, oi voi, tätä tarkasteltavan tavaran määrää. Mulla meni siis ruokakauppoihin huhtikuussa 251,80e! Siis ihan oikeasti ja tosissaan, tuollainen rahasumma yhden ihmisen ostoksiin! Tuolla rahalla ruokkisi kolmihenkisen perheenkin ihan hyvin. Suuri osa ostoksista oli kaiken lisäksi täysin ravintoköyhää paskaa.

Hävettää aivan suunnattomasti. Ja kaduttaa. Toukokuun ajan aion jatkaa kuittien säilömistä kirjekuoreen, mutta sen lisäksi liitän oheen listan jossa täytyy pitää kirjaa kertyneiden ostosten summasta. Vähintään puolella pitää huojentaa tuota summaa tässä kuussa. Kuu tosin lähti sinänsä vähän huonosti alkuun, että hukkasin perjantain ruokaostoksista jääneen kuitin. Maksoin tosin ostokset käteisellä, joten tiedän suunnilleen kuinka paljon niihin meni, joten ajattelinpa siis pyöristää ronskisti parilla eurolla ylöspäin ja lähteä siitä eteenpäin jatkamaan.

Ensi viikko on kyllä todennäköisesti noin muuten todella ankea pankkitilin kannalta, sillä samalle viikolle sattuu niin äitienpäivä kuin siskon ja kummipojan synttäritkin, unohtamatta toisen siskon tupareita! Kamalasti en rahaa lahjoihin aio laittaa, mutta kyllähän niistä yhdessä nopeasti kertyy. Nyt toivon vain sormet ja varpaat ristissä, että kesätyö tosissaan toteutuu ja saan sen avulla sellaiset vajaa pari tonnia syksyä varten kasaan (jotka todennäköisesti tulevat menemään ihan vaan elämiseen sillä aikaa kun virastojen kanssa taas painin sen suhteen, että mitä olenkaan mennyt tekemään väärin ja saanko nyt sitten enää taas senttiäkään rahaa mistään.)

Joka tapauksessa tämäkin blogi varmasti tästä virkistyy nyt kesää kohden, kun pyrin taas elämään säästeliäämmin ja kesällä saamaan myös niitä euroja enemmän säästöön. Unelmahan olisi, että kesän jälkeen saisin suoraa töitä täältä lähempää ja pääsisin vihdoin kiinni "normaalin ihmisen arkeen." Jos niihin hakemuksiinsa saisi jopa sitten niitä vastauksia kun on työssäkäyvänä työnhakijana liikkellä.

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Mitäs tänne?

Kiinnostus säästämisestä bloggaamiseen on nyt vähän vajaata, vaikkakin talous on nyt siltä osin tasapainossa, että työmarkkinatuki on myönnetty ja alkuvuoden tuet maksettu. Töitä ei vieläkään ole, mikä on masentanut huikeasti, mutta nyt auringon myötä mielikin on kirkastunut ja uskoa alkanut taas löytyä siihen, että jos vaan olen tarpeeksi aktiivinen niin ehkä sitten joskus. Yrittäminen ei kuitenkaan lopu.

Tätä blogia tulen kuitenkin varmaan päivittelemään aika harvoin ainakin nyt siihen saakka, että töitä jostain löytyy. On helpompaa säästää rahaa kun sitä tulee enemmän kuin kiinteät laskut syö. Tällä välin aion pitää itseäni kiireisenä keskittymällä aktiivisemmin maanantaina kunnolla starttaavaan kunnonkohotus-projektiin, josta bloggailen puolestaan täällä: http://tuusistimmiksi.blogspot.fi/.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Blogihaaste

Olin saanut yllättäen ja huomaamattani blogihaasteen Katariinalta, joten vastaanpa tähän nyt näin todella muodikkaasti monta viikkoa myöhässä!

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusi blogeja ja auttaa huomaamaan heitä joilla on   
alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.


11 asiaa minusta

1. Harrastin lapsena paljon urheilua. Pelasin monta vuotta jalkapalloa, kuuluin pesiskerhoon, harrastin yleisurheilua (pikamatkat ja kuula olivat vahvuuksiani, vaikkein koskaan pärjännytkään hyvin oman koulun ulkopuolella.) Kokeilin myös sählyä, sirkuskoulua ja suurinpiirtein mitä tahansa mihin annettiin mahdollisuus. Nykysin en harrasta mitään ryhmässä, ja juuri ja juuri saan itseni liikkeelle edes yksin.

2. Olen teini-iästä lähtien rakastanut Ristoranten Mozzarella-pizzaa ja olen syönyt niitä valehtelematta satoja elämäni aikana. Mikään muu ruoka ei ole herättänyt samanlaista kiintymystä ja kyllästymättömyyttä.

3. Olin nuorena hyvä koulussa ja minulle oli tärkeää saada hyviä numeroita. Yläasteen loppuun saakka keskiarvoni oli ysin luokkaa melko vaivattomasti - riitti kun kävin tunneilla ja tein läksyt sinne päin. Lukion ensimmäisellä luokalla en paljon muuta tehnytkään kuin läksyjä ja kokeisiin valmistautumista, todistus oli täynnä kymppejä ja ysejä ja burn out valmis. Alamäki alkoi ja kirjoitusten koittaessa oli hyvä jos viitsin kirjat avata. Tästä motivaatiopulasta kärsi lähinnä reaalit jotka olivat viellä ykkösellä kympissä, mutta jotka onnistuin saamaan läpi vain C:nä ja B:nä.

4. Työttömyyden myötä olen miettinyt todella paljon menneisyyttäni ja lipunut todella paljon takaisin vanhoihin ajatusmalleihini. Mikä on huono asia.

5. Musiikki on aina ollut todella tärkeää minulle, vaikken koskaan olekaan itse ollut musikaalinen.

6.Nykyinen avomieheni on myös ensimmäinen "oikea" poikaystäväni, jonka tapasin siis ollessani vasta 23-vuotias. Sitä ennen olin vahvasti sitä mieltä etten tulisi koskaan ajautumaan vakavaan parisuhteeseen, ja itseasiassa olen edelleen sitä mieltä, että jos nykyinen suhde syystä tai toisesta kariutuu, en varmaankaan tule koskaan uutta suhdetta hankkimaan.

7. Minulla on kaksi pikkusiskoa, jotka ovat minulle tärkämpiä kuin suunnilleen kukaan muu maailmassa (vaikka luulenkin etteivät he sitä itse oikein sisäistä.) Olen kolmesta tyttärestä vanhin ja molemmat siskoni ovat itseäni huomattavasti nuorempia (nuorin syntyi 9 vuotta minun jälkeeni.) Olen aina tuntenut olevani siskoistani vastuussa, ja siitäkin syystä emme ole samalla tapaa läheisiä kuin sisarukset muuten saattaisivat olla.

8. Minulla on hyvin ristiriitainen suhtautuminen omaan itseeni. Olen samaan aikaan epävarma ja ylpeä. Epävarma ehkä eniten siksi, etten ole kovin viehättävä fyysisesti mutta johtuen myös luonteeni raskaudesta. Olen todella omapäinen ja jyrkkä jos koen että joku yrittää vähätellä minua tai mielipiteitäni. Olen helposti kärsimätön sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät osaa pitää puoliaan ja ovat muuten vain veteliä. Ylpeys on ehkä väärä sana kuvaamaan defenssejäni, jotka suojelevat egoani pirstaloitumasta, mutta joka tapauksessa suojelen oikeuksiani erittäin itsepintaisesti epävarmuudestani huolimatta.

9. Rakastan eläimiä, mutta en voi sallia itseni hankkia lemmikkiä ennenkuin voin olla varma että pystyn huolehtimaan siitä taloudellisesti ja muutenkin.

10. Olen ehdottomasti enemmän introvertti kuin ekstrovertti. Rakastan pitkiä ja syvällisiä keskusteluja kahden kesken, mutta harvemmin jaksan avata suutani isommassa porukassa jossa tulisin todennäköisemmin jyrätyksi karismaattisten osalistujien toimesta.

11. Olen erittäin huono ylläpitämään ihmissuhteita mutta ihastun helposti uusiin ihmisiin (enkä nyt tarkoita romanttisessa mielessä.)

11 kysymystä Katariinalta


1. Miksi päätit aloittaa bloggaamisen?

Näin työtömänä ollessa on niin paljon ylimääräistä aikaa, että ajattelin blogin olevan hyvä tapa sen kuluttamiseen. Kirjoittaminen on myös hyvä tapa purkaa ja jäsennellä ajatuksiaan, ja blogi luo tunnun että kirjoittaa edes kuvitteellisesti jollekin muulle kuin itselleen.

2. Kuinka usein ostat uusia vaatteita?

Riippuu hyvin paljon taloudellisesta tilanteestani. Töissä ollessani saatan ostella useammin vaatteita kaupoista, opiskellessani tai ollessani muuten pienituloisempi saatan kerran pari vuodessa tehdä isomman tilauksen johonkin nettikauppaan johon tilauksen voi maksaa osissa.

3. Paras kauneudenhoito ja/tai hiustuote?

Olen aikamoinen resupekka mitä kauheudenhoitoon tulee. Hiuksiin en käytä mitään muita muotoilutuotteita kuin sattunaista hiuksiin jätettävää hoitoainetta ja hiusvärejä. Hiukseni ovat suorat ja ulottuvat puoleenväliin lapaluita ja yritän antaa niiden kasvaa vielä jonkin verran. Yleensä se, että "laitan niitä" käsittää vain pesun ja kuivaamisen suoraksi tai vaihtoehtoisesti nutturalle tai letille laittamisen. Hiukseni ovat myös melko paksut ja vahvat, joten myös se vähentää laittamisen tarvetta. Meikkaan silloin tällöin jos on jokin syys näyttää edustavalta, mutta mitään suosikkituotteita ei varsinaisesti ole. Käytän usein dermosilin tuotteita, koska ihoni ei reagoi niihin yleensä negatiivisesti. Mineraalimeikit aiheuttavat minulle usein yllättäviä ihottumia, joten niitä koitan vältellä.

4. Mikä on paras asia, joka tapahtui viime vuonna?

Saimme poikaystävän kanssa yhteisen asunnon joka sopii kummankin budjettiin ja on siisti sekä suhteellisen hyvästä talosta (lapsiperheitä ja lemmikkejä, eli ei kovin kamalaa bilettämistä vkloppuisin mutta ei myöskään joka narahduksesta valittavia kyttääjänaapureita)

5. Mihin sinulla menee liikaa rahaa?

Herkkuihin, jos ihan rehellinen olen. Pystyn melko hyvin pysymään itselleni asettamissa budjeteissa kaiken muun suhteen, mutta herkkuihin menee välillä enemmän kuin olisi suotavaa.

6. Millainen ruoanlaittaja olet?

Luotan usein tuttuun ja turvalliseen ja toisinaan harrastan myös melko kokeellista keittiötä kun tavoite on lähinnä hankkiutua eroon kaappeihin kerääntyneistä jämistä.

7. Mistä ärsyynnyt helpoiten?

Ihmisistä jotka eivät osaa sanoa omaa mielipidettään mistään. On ihan ookoo ettei joka asiaan ole kommentoitavaa, mutta "ihan sama" ja "päätä sä" alkaa korpeamaan kun se on vastaus kaikkeen.

8. Jos elämästäsi tehtäisiin elokuva, millainen se olisi?

Tylsä ja mustavalkoinen.

9. Millainen olisi unelmalomasi?

Rauhallinen, luonnossa, ei liikaa ihmisiä eikä kuumuutta.

10. Minkälainen on hyvä blogi?

Henkilökohtaisesti pidän monipuolisista blogeista joista saa hyvän käsityksen siitä millainen henkilö sanojen takana on. En välttämättä tarvitse kuvia lukemieni tekstien seuraksi, mutta toisinaan ne luovat konkretiaa sanojen taakse. Kaiken kaikkiaan hyvän blogin merkki on se, että jään odottamaan seuraavaa merkintää. Ikään kuin kyse olisi oikeasti tuntemastani henkilöstä ja siitä mitä hänen elämäänsä kuuluu, vaikken edes oikeasti tietäisi miltä hän näyttää saati että kuka hän oikeasti on.

11. Suosikkiharrastuksesi?

Tämä kuulostaa todella säälittävältä, mutta dataus. Jos minulla ei olisi tietokonetta ja pääsyä Internettiin, kuolisin varmaan tylsyyteen. (Tai herra varjele, joutuisin hankkimaan elämän.) Myös lukeminen on henkilökohtaisella tasolla tärkeä harrastus, vaikka en tiedä kuinka paljon se nyt harrastukseksi lukeutuu.

Ja nyt aio olla tylsimys ja jättää omat kysymykseni kirjoittamatta, jos ei muuten niin johtuen siitä etten edes tiedä kenet haastaisin (eikö kaikki ole tähän jo vastanneet?)

11 kysymystä minulta
  1. Mikä on tärkein lapsuusmuistosi?
  2. Kuinka usein käyt elokuvissa/teatterissa/konserteissa?
  3. Millainen ystävä koet olevasi?
  4. Missä olet viettänyt elämäsi parhaan loman?
  5. Kuka on elämäsi tärkein henkilö?
  6. Haluatko joskus hankkia lapsia?
  7. Olitko vaikea tapaus teini-ikäisenä?
  8. Minkä asian suhteen olet intohimoinen? (harrastus, aihe, etc)
  9. Milloin olet ollut eniten peloissasi?
  10. Oletko koskaan rikkonut lakia, edes näennäisesti?
  11. Mikä olisi unelma-ammattisi?

Ja haastehan lähtee nyt sitten kuitenkin ainakin yhdelle henkilölle, mutta käytännössä kuka tahansa saa käydä poimimassa kysymykset ja laittaa haasteen omassa blogissaan eteenpäin! Jos jollekin sattuu tarttumaan mukaan niin jättäkääpä toki kommentteihin linkki omiin vastauksiinne.

Haastetut: Bompula